kolumni

Tanssi on monipuolinen harrastus

 Miksi tanssi on hyvä harrastus? Jos haluaa liikkua ryhmässä, saada vakituisen harrastuksen ja kasvattaa kuntoa, tanssi on juuri sopiva urheilulaji.

 Monet sanovat, että tanssijat vain ketkuttavat lanteitaan edestakaisin. Tämä ei pidä paikkaansa. Jos oikeasti haluaa kehittyä tanssissa ja saada siitä jopa ammatin, se vaatii verta, hikeä ja kyyneleitä. Kaikkia olen sen eteen itsekkin uhrannut. Tanssista on paljon etuja ja hyötyjä; kunto kasvaa, lihakset vahvistuvat ja ryhmästä saa ystäviä. Monet tukimukset ovat osoittaneet että nuoret, ketkä harrastavat säännöllisesti liikuntaa, ovat onnellisempia kuin ne, ketkä eivät harrasta. 

 Tanssilajeja on erilaisia. Lappeenrannassa opetetaan muunmuassa show-, jazz-, hiphop-, baletti-, ja discotanssia. Lauritsalan Visa on tanssiseura, missä toimii pääasiassa vain showtanssi. Lappeenrannan tanssiopistossa toimii myös muita tanssin lajeja. Itse tanssin Lauritsalan Visassa show- ja discotanssia. 

 Ainakin Lauritsalan Visan ryhmät käyvät kilpailuissa. Ja ryhmät ovat myös menestyneet. Kilpailut ovat yksi tanssin parhaista puolista. Minun mielestäni tärkeä arvo monen muun lisäksi on terveellinen ruokavalio ja liikunnallisuus. Eli harrastaa liikuntaa ja pitää itsestään huolta. 

 Yleensä harjoituksia on viikosta 2-3 kertaa. Tanssin kolmessa ryhmässä, yhdessä ja ainoassa Lappeenrannan discoryhmässä ja kahdessa showtanssiryhmässä. Tämä maksaa minulle syyskaudelta 70 euroa ja saman verran kevätkaudelta. Kun vertaa joihinkin muihin harrastuksiin, tanssi on todella edullinen harrastus. 

 Discotanssi eroaa showtanssista paljonkin. Showtanssikisoissa kuullaan musiikkia laidasta laitaan. Iloista ja surullista, nykymusiikkia ja myös muunmuassa viulumusiikkia. Discotanssikisoissa on teknomusiikkia ja musiikki on menevää ja iloista. Kappaleiden remix versioita kuullaan siellä paljon. Kun menin ensikertaa discokisoihin Ouluun, näin vain kimallusta, hienoja kampauksia ja tekoripsiä. Ja todella ruskeita ihmisiä, koska rusketus kuuluu discokisoihin. Näyttävä meikki, kampaus ja puvut ovat tärkeä osa tanssikilpailuja. 


www.lauritsalanvisa.fi

Ihastuttava vai vihastuttava?

C. 

  Luin Leena Lehtolaisen kirjan Minne tytöt kadonneet. Kirjan on kustantanut Tammi vuonna 2010. Kirja on yksi Maria Kallio -dekkareista. Kirjan päähenkilö rikospoliisi Maria Kallio on ollut EU-projektissa kouluttamassa poliiseja Afganistanissa ja palattuaan Suomeen, hän saa tutkittavakseen kolmen maahanmuuttaja tytön katoamisen. Ensimmäisenä on kadonnut Afganistanilainen 17-vuotias Aziza Abdi Hasan. Toinen kadonnut on Sara Amir, 14-vuotias bosnialainen muslimi. Kolmas kadonnut on Ayan Ali Jussuf, 18-vuotias ja lähtöisin Sudanista. Pian Suomeen tulon jälkeen Kallio saa 13-vuotiaalta tyttäreltään Iidalta hätäisen puhelun, jossa hän kertoo, että samaa tyttökerhoa käyvä Noor Ezfahan on murhattu kuristamalla omaan päähuiviinsa. Noor on 16-vuotias ja iranialais perheen tytär. Maria Kallio ja hänen työtoverinsa Koivu ja Puupponen alkavat ratkoa Noorin murhaa ja kolmen maahanmuuttaja tytön katoamista. Kaikki tytöt kävivät samaa tyttökerhoa. Liittyvätkö kaikki nämä tapaukset toisiinsa vai onko tyttöjen perheillä jotakin tekemistä katoamisten kanssa? 
  Teos oli vaikuttava. On kurjaa, että oikeassa elämässä ihmiset joutuvat pakenemaan omasta maasta esimerkiksi Suomeen, koska heidän kotimaassaan on sotia. Kirjassa nuoret haluavat länsimaalaistua. Eli he eivät käytä muslimeille tarkoitettuja päähuiveja, he haluavat opiskella, niin kuin kirjan surmattu tyttö Noor ja haluavat seurustella suomalaisten poikien kanssa. Kirja oli osittain surullinen, koska kirjan maahanmuuttaja perheessä alistettiin naisia ja Noor oltiin pakottamassa naimisiin häntä monta vuotta vanhemman serkun, Rahimin, kanssa. Teos vaikutti ristiriitaisesti omiin mielipiteisiini. Säälin kirjan maahanmuuttaja tyttöjä ja toisaalta tunsin vihaa miehiä kohtaan, jotka kohtelivat naisia kurjasti. Suomeen tulleissa maahanmuuttajissa ei ole mitään vikaa, kunhan he käyttäytyvät kunnolla. Kaikki suomalaisetkaan eivät ole kirjassa ystävällisiä ja kohteliaita. Kirjassa jollain nettisivustoilla oltiin haukuttu maahanmuuttajia ja jopa maahanmuuttaja vastaisia järjestöjä oli perustettu. 
  Teoksessa aiheutti myötätuntoa jo edellämainittu nuorten muslimityttöjen huono kohtelu ja alistaminen. Tämä aiheutti myös suuttumusta. Kirjassa murhattiin yksi muslimi tyttö ja osa kadonneista oli lähetetty takaisin kotimaahansa, joissa on sotia käynnissä, koska perheen miesten mielestä siellä on parempi kuin täällä Suomessa, missä on "vääräuskoisia" poikia. Kirjan ensimmäisessä luvussa kerrotaan, kuinka kirjan päähenkilö Maria Kallio on Afganistanissa ja tienvarsipommi räjähtää. Ja edellä ajanut saksalainen panssariajoneuvo sen mukana. Tuli kauhea olo, koska tuollaista tapahtuu oikeasti jossain. Suuttumusta herätti myös Noorin perheen miehet, jotka pakottivat perheen äidin, Noor vanhemman, valehtelemaan poliiseille ja käskivät häntä kaikessa.
  Suomalaiset tuntuvat teoksesta päätellen olevan tasa-arvoisia naisten suhteen. Naisia ei määräillä ja hekin saavat olla töissä. Maahanmuuttajaperheet (lähinnä miehet) kannattavat pakko naittamista lapsilleen. He eivät saa valita puolisoaan, vaan mies tulee sukulaisten kesken. Kirjan maahanmuuttajat ovat lasten opiskelua vastaan ja eri uskontoon kuuluvaa poikaystävää ei saanut olla. 
  Maahanmuuttajat ovat myös osa suomalaista yhteiskuntaa ja kirjan aihe on mielestäni hyvin ajankohtainen. Kirjan tapahtumia on toki liioiteltu, mutta hyvinkin samankaltaisia tapahtumia voi myös oikeasti tapahtua. Suunnitellut avioliitot ovat yksi esimerkki. Nuoret maahanmuuttajat haluavat uudistaa vanhoja, perinteisiä tapoja, kun he näkevät, että on muutakin maailmaa, kuin heidän kotimaansa. Teos vaikuttaa lukijaan erityisesti sillä, kun kirjassa kerrotaan maahanmuuttajien huonoista ja epäreiluista oloista. Teoksessa mainitaan myös facebook, mistä puhutaan paljon, jopa maailmalaajuisesti. 
  Kirjaa lukiessani huomasin, kuina hyvät olot täällä Suomessa on sekä nuorilla että aikuisilla. Täällä ei pakoteta naimisiin ja nuori saa opiskella missä haluaa. Kirja ei sovellu mielestäni lapsille, mutta nuorille ja aikuisille suosittelen kirjaa erittäin lämpimästi ajankohtaisen aiheen ja juonen takia. 
  
(502 sanaa)
  

Mitä tehdä tilanteessa, kun kehenkään ei voi luottaa?

  Oikeuden jalopeura on Leena Lehtolaisen 21. kirja. Se on toinen osa Hilja Ilveskerosta kertovaa trilogiaa. Ensimmäisen osan nimi on Henkivartija. Kirja on julkaistu vuonna 2011 ja kirjan kustantaja on Tammi. Kirja on suunnattu nuorille ja aikuisille. Lapsille tämä voi olla liian jännittävä ja raskasta luettavaa.
  Kirja alkaa, kun Hilja Ilveskero on hänen rakkaansa, rikollinen David Stahl pakenevat italiassa. Yhtäkkiä David katoaa ja Davidin mökistä löytyy ammuttu mies. Kuka tämä mies on ja miksi hän löytyy kuolleena juuri Davidin asunnosta?
Kirjan alku on kiinnostava. Kirjan huono puoli on, että kunnon rikoksia ja jännittäviä tapahtumia tapahdu vasta, kuin noin sata sivua kirjaa eteenpäin, joka on ehkä hieman tylsää. 
  Hilja palaa hämmästyneenä Suomeen, koska David ei ole jättänyt hänelle mitään viestiä paitsi sormuksen, joka on täysin samanlainen kun Hiljan äidillä ja Kopparnäsiin suunniteltavan lomakylän tärkeitä papereita. Davidin puhelimesta löytyy myös tärkeä numero. Miksi David oli halunnut antaa juuri nuo tavarat Hiljalle? Hilja alkaa miettiä, onko David edes elossa ja miksi hän ei ole kertonut Hiljalle katoamisestaan mitään. Onko David ollut Hiljalle rehellinen? Mielestäni Lehtolainen on osannut jättää pohdittavaa lukijalle ja kirjaa teki mieli lukea eteenpäin, että kaikkiin näihin kysymyksiin saataisiin vastaus.
  Hiljan paras ystävä, Monika on palannut Suomeen ulkomailta tekemästä lähetystyötä. Hän perustaa ravintolan, johon Hilja menee töihin. Hilja ei luota keneenkään, mutta yhtäkkiä hämärämies Juri Trankov tuntuu luotettavalta. Hilja yrittää unhotaa Davidin, vaikka se on vaikeaa. Vaikka rikoksia näissä kohdissa ei tapahdu, kirjan nämä käänteet ovat kiinnostavia. Hilja saa myös tietoa äitinsä murhaa koskevista tapahtumista. Näitä tapahtumia oli kiintoisaa seurata, koska olin lukenut edellisen osan aiemmin.
  Kirjan henkilöt ovat kiinnostavia ja Lehtolainen osaa kertoa hyvin henkilön ulkonäköä, että henkilön pystyy hyvin kuvittelemaan. Suosikkihenkilöitäni ovat päähenkilö Hilja Ilveskero, joka tarvittaessa muuntautuu ''Reiskaksi''. Päähenkilön ajatuksiin pääsee Lehtolaisen avulla hyvin sisälle ja siksi Hilja on yksi kiinnostavimmista henkilöistä. Muita henkilöitä ovat muun muassa David Stahl ja Juri Trankov. He ovat myös kiinnostavia henkilöitä salaperäisyytensä takia.
  Olen lukenut monta Lehtolaisen kirjaa, mutta täytyy todeta, ettei tämä ollut parhaimmasta päästä. Kirja oli osittain tylsä. Jännittäviä ja kiinnostavia tapahtumia oli kyllä, mutta ei niin paljon kuin muissa Lehtolaisen kirjoissa. Kirja oli myös käänteikäs, mikä on hyvä asia. Suosittelisin lukemaan kirjan varsinkin, jos ei tykkää räiskinnästä. Siinä mielessä kirja oli hyvä, koska itsekkään en pidä kamalasta ammuskelusta. Jos haluaa lukea Oikeuden jalopeuran, täytyy ensin lukea ensimmäinen osa, Henkivartija, jolloin pääsee kirjan juoneen ja ymmärtää kirjasta jotain. Kirjan loppu oli hyvä ja odotan innolla kirjasarjan kolmatta osaa.

Lukion ensimmäinen kurssi

Lukio alkoi tasan neljä viikkoa sitten ja ihan hyvin on lähtenyt käyntiin sairastelusta huolimatta. Äidinkielen ensimmäisellä kurssilla aloitimme tekemään näitä blogeja. En ole koskaan aiemmin bolgannut vaikka olen ajatellut, että kävisin blogia pitämään. Tämän äidinkielen blogin avulla opin varmasti tekemään omankin blogin. Tämä sairastelu on vähän vaikeuttanut opiskelua, koska olen ollu välillä kuumeessa ja koulupäivinä on pitänyt käydä terveyskeskuksessa.
 Toivon, että lukio sujuu hyvin ja jaksaisin opiskella.